Kävin viestittelyä ystäväni kanssa, jossa hän mainitsi, että hänen hevosensa tarvitsisi ratsastajaa ja olisin tervetullut tallille, milloin vain minulle sopisi. Kutsu tuntui ihanalta ja tunsin rinnassani lämpimän sykähdyksen, kun mielikuvissani muistin, millaista oli olla taas olla yhteydessä tähän hevoseen ja puuhastella yhdessä ilman aikarajoituksia. Samalla tunsin myös syvän kouraisun vatsassani, kun ajattelin, miten voin sovittaa tämän kaiken nykyisiin aikatauluihini, ja kaikkeen siihen, mihin tähän asti olen sitoutunut.
Mieleni käynnistyi kuitenkin heti miettimään, miten tämä olisi toteutettavissa. Olen tottunut multitaskaukseen: huolehtimaan monista asioista yhtä aikaa, ja jollain tavalla olen taitava sovittamaan nämä kalenteriini ja myös hoitamaan asiat päätökseen. Toimintatapa on minulle niin tuttua, että välillä se on jopa huvittavaa – ja samalla olen ymmälläni, miten onnistun aina buukkaamaan kalenterini tukkoon, riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa vapautan itselleni muilla järjestelyillä. Tiedän jokaisella solullani, että tässä on jotain, johon minun tulee ottaa tarkasteluun – heti kun löydän aikaa siihen!
Onneksi puhuin asiasta ystäväni kanssa, joka jossain välissä viisaasti totesi, että eikö hevosten kanssa puuhastelun pitäisi olla sellaista, että siitä nauttii, se tuo iloa ja antaa voimavaroja. Samalla, kun hän näin sanoi, tunsin jälleen sen kouraisun vatsassani, jostain, joka liittyi kiireeseen ja liian monesta asiasta huolehtimiseen, vastuuseen ja myös jonkinlaiseen epämääräiseen huoleen epäonnistumisesta. Sen sijaan ajatus, että sanoisin nyt ei, toi tilaa ja vapauden tunnun koko kehooni.
Silti en ollut vielä tehnyt päätöstäni.
Jatkoin myöhemmin keskustelua toisen ystäväni kanssa ja tässä vaiheessa sain täyden ymmärryksen koko olemukseeni siitä, mikä on vastaukseni. Prosessi oli edennyt omassa tahdissaan, mutta se tarvitsi toisen ihmisen – tässä tapauksessa kaksi – että pystyin todella noudattamaan sitä, mitä sisimpäni minulle oli jo sanonut. Tunsin, että tässä oli jotain merkittävää, paljon enemmän kuin pelkästään tähän yksittäiseen tapaukseen liittyvää.
Tämä prosessi osoitti ja konkretisoi minulle kaksi tuttua asiaa. Ensiksikin se, mistä Gene Gendlin on sanonut: ”Without some people, who listen, it is difficult to listen yourself.” On todella helpompi kuulla itseään, kun on joku, joka kuuntelee sinua. Kun keskustelet asiasta hyvän kuuntelijan kanssa, pystyt tunnistamaan vielä paremmin, mikä tässä kaikessa resonoi sisälläsi ja mikä minussa sanoo ei. Asiat tulevat uudella tavalla todellisiksi, niistä saa paremman otteen ja kokonaisuus selkiytyy.
Toiseksi konkretisoitui se, mitä kuvaa sanonta, että ”Helpompaa on tuttu helvetti kuin vieras taivas”. On niin paljon helpompaa ajaa autopilotilla samoja uria ja noudattaa tuttua selviytymisstrategiaa elämässä, kuin lähteä uusille urille. Kuinka huomaamatta sitä valitsee vanhan tavan. Asian tiedostamisen lisäksi, vaatii päätöstä ja hereillä oloa valita eri päätöksentekotilanteissa toisin. Oivaltaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on toimia oivalluksen mukaisesti!